Tietoa

 

Tämä sivusto kokoaa yhteen pakanallisia toimijoita ja löydät yhdeltä sivustolta paljon tarvitsemaasi tietoa keskitetysti.

Yhteisöllisyyden tarve on kasvanut ja koitamme parhaamme mukaan järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, missä pakanallinen yhteisö voi kohdata toisensa. 

Sysimaan väki on aktiivisesti kasvattanut pakanallisuuden näkyvyyttä ja tietoa eri luonnonuskontojen suuntauksista ja luonut erilaisia tapahtumia ja paikkoja, missä pakanallinen yhteisö voi kohdata toisensa.

Sivuston rinnalle tulemme perustamaan fyysisen keskuksen ja  sen myötä meillä on mahdollisuus luoda Euroopan laajuisesti erittäin merkittävä ja ainutlaatuinen kokonaisuus.

“Jo vuonna 2014 tein suunnitelman Pakanallista keskusta varten. Toiveeni oli, että jonain päivänä Suomessa olisi paikka, josta löytyisi saman katon alta kaikki tarvittavat palvelut, aktiviteetit ja yhteisö pakanoille ja uskontokuntiin kuulumattomille henkilöille.” Elina kertoo

“Uskomme, että Pakanallinen keskus – sivusto kertoo kattavasti pakanallisesta elämäntavasta, tuo esiin taitavia käsityöläisiä ja taiteilijoita sekä toimii pakanallisten toimijoiden tukena. Kun saamme pakanallisen keskuksen fyysisesti pystyyn, on meillä mahdollisuus tavata toisiamme ja pakanuudesta kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan toimintaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä” Nina jatkaa.

Nina & Elina

Missio

Pakanallinen keskus ei edusta mitään tiettyä suuntausta tai ole sitoutunut mihinkään tiettyyn ideologiaan. Keskuksen missiona on toimia yhdistävänä tekijänä kaikille pakanallisuuteen liittyville henkilöille ja tahoille, yhteisöllisen ympäristön tarjoaminen ja pakanallisuuteen liittyvien tahojen ja palveluiden keskittäminen paikkaan, mistä yhteisö löytää ne ja pääsee hyödyntämään niitä.

Visio

Visio on luoda Pakanallisesta keskuksesta yhteisöllinen paikka

  • missä kaikki saavat vapaasti olla oma itsensä hyväksyvässä ympäristössä
  • missä voit palvoa itseäsi, jumaluuksiasi ja luontoa eri teemaisissa temppeleissä
  • missä voit juhlia vuodenkierron sapatteja yhteisösi kanssa
  • missä voit opiskella sinua kiinnostavia pakanallisuuteen liittyviä asioita
  • missä voit elää, asua ja hengittää sinulle tärkeiden asioiden, ihmisten ja energioiden kanssa.

arvot